HENKILÖKUVA

Kuoronjohtajana tunnettu Teemu Tommola on viime vuosina herättänyt huomiota omaäänisenä säveltäjänä. Hänen teoksensa pohdiskelevat ihmisen kohtaamista, rakastumista, isyyttä ja äitiyttä, neuvottomuutta ja itsensä voittamista – tai sitten kepeämmin vaikkapa saunomisen ja joulunvieton autuutta. Niissä on herkkää emotionaalista voimaa, joka saa kuulijan mielikuvituksen heräämään.

Ajatelkaa mikä nimi laululla!

Kiinnostus kirjallisuuteen, elokuvaan ja radiokuunnelmaan heijastuu Tommolan moninaisiin tekstivalintoihin. Hän on pohtinut paljon musiikin ja kaunokirjallisuuden rajapintaa ja draamallista kuoromusiikkia. Monissa hänen teoksissaan on itse laadittu teksti: joko kokonaan itse kirjoitettu (Arnolfinin kihlaus, Punatulkkumetsä) tai eri tekstejä törmäyttämällä rakennettu kollaasi (Appamado, Kuin kyyhkyt). Tommola on säveltänyt uustulkintoja antiikin aiheista (Fenix, Lähtö Knossoksesta), scifiä (Robur), fantasiaa (Väsynyt ritari) ja kotimaista nykyrunoutta (Veneen hopeanvärinen puutarha, Öisin, Meno, Lapsi tuulessa). Hän on myös kokeillut sävellyksissään kertojanäänen ja taustanauhan käyttöä.

Aistillisesti maalailevaa sointihehkua

Tommolan tähänastinen tuotanto on valtaosin kuoromusiikkia, ja kuorohan on soinnillisesti varsin homogeeninen, soolosoittimeen verrattava instrumentti. Tommolan teokset ovat kuitenkin saaneet kiitosta värikkäästä soinnistaan. ”Kiinnostus sointiväreihin kumpuaa opiskeluaikojen idolieni, Bartókin ja Stravinskyn, orkesterimusiikista. Konsertto orkesterille oli ensimmäinen perin pohjin tutkimani orkesteriteos, ja Kevätuhrin partituuri minulla on yöpöydälläni aina. Myös kuorolle säveltäessäni operoin koko ajan kuulauden, täyteyden, tummuuden tai selkeyden kaltaisin käsittein.” Halu ilmentää tekstin sisältöä karakteristisilla soinneilla on saanut Tommolan usein lisäämään kuoroteoksiinsa soittimen tai pari, mutta hänen pyrkimyksensä kirjoittaa balansoitua ja ilmaisuvoimaista tekstuuria kuuluu myös a cappella -lauluissa kuten Kuhun pannen nuoret noiat? Soitinmusiikin puolella ensimmäinen vakava kokeilu oli lyhyt orkesteriteos Umbra, jonka Tommola sävelsi vuonna 2015 Korvat auki -yhdistyksen ja Sibelius-Akatemian puhallinorkesterin yhteistyökonserttia varten.

Kutittelee korvaa sopivan vaativasti

Kuorolle säveltäessään Tommola on etsinyt keskitietä populaarin vapaatonaalisen valtavirran ja laulajille vaativien modernististen lähestymistapojen välillä. Henkisesti hän on kotonaan modernin taidemusiikin piirissä, mutta kokee musiikillisten juuriensa ulottuvan laajemmalle. ”Vaasan kaupunginorkesterin wieniläisklassiset sinfoniakonsertit lapsuudessani; kotitietokoneen pelimusiikit ja lukioaikojen omat tracker-musiikkikokeilut; Bernard Herrmannin kirpeä, lyhyiden motiivien toistolla ja muuntelulla jännitystä rakentava elokuvamusiikki, johon nuorena filmihulluna ihastuin; Yleisradion blues- ja ambient-ohjelmat; kuoronjohtajan ammatissa rakkaaksi syventymiskohteeksi muodostunut renessanssi- ja barokkimusiikki.”

Kuorolle sopivaa satsia

”Minulla on ollut suuri onni kuulla lähes jokainen teokseni jonkin erinomaisen kuoron esittämänä. Usein edistyn työssäni hitaasti, pohtien kysymyksiä kielestä, matematiikasta, inhimillisestä läheisyydestä ja äärettömyyden tunteesta, ja valmis sävellys on aina jossain määrin yllätys itsellenikin. Joustan kuitenkin aiheen ja esittävän kokoonpanon mukaan, ja koen miellyttäväksi haasteeksi työskennellä välillä nopeasti, tehdä sovituksia muiden kappaleista tai säveltää jotain ihan helppoa ja yksinkertaista. Mieluiten sävellänkin juuri tiettyä esittäjää varten, hänen taitonsa ja ominaislaatunsa huomioiden ja niitä hyödyntäen.”

Väliotsikot ovat sitaatteja lehtikritiikeistä.